Joutenoloa

Minulle on viimeisen vuoden aikana esitetty yksi kysymys lukuisia kertoja: "No, miten olet saanut aikasi kulumaan". Syynä lienee se, että olen hiljattain jäänyt eläkkeelle ja ihmiset ovat uteliaita, kuinka eläkeläinen viettää päivänsä. Yleensä vastaan siihen tapaan, että eipä ole ollut ongelmia toistaiseksi. Olen jopa nauttinut suunnattomasti tästä ajasta, jossa harvoin on valmista suunnitelmaa päivälleni, vaan heräillessäni aamulla mietin mitähän tämä päivä tuo tullessaan.

Jos joutilaisuus samastetaan laiskuuteen, niin silloin siitä tulee suorastaan kuolemansynti. Ahkeruus on meidän ilomme, senhän tunnettu sananlaskukin ilmaisee: "Mene laiska muurahaisen tykö ja viisastu". Mutta ei joutilaisuus laiskuutta ole. Olen löytänyt luovuuden itsestäni joutilaisuudessani. Sudin pensselillä värejä valkoisille pohjille, ja nautin suunnattomasti tekemisestä. Kuljeskelen luonnossa ilman päämäärää, ihailen ja ihmettelen, ja jopa haaveilen joskus. Nyt on myös enemmän aikaa ihmisille, vanhoille ja uudemmillekin ystäville. Juodaan kahvit ja jutellaan, väitellään vähän ja ollaan vaan. Joutilaisuus, ja pelkkä oleminen siis sopii minulle eikä se ole johtanut passiivisuuteen, vaan on käynyt päinvastoin. Se voi synnyttää tietoista olemista, vahvistaa omanarvon tunnetta, kun ei tarvitse juosta henkensä kaupalla siksi, että kelpaisi. Kaikki uudet ideat vaativat lepoa ja joutenoloa, johon meillä ei useinkaan ole varaa.

Kun Jeesus kutsui ensimmäiset seuraajansa, hän kutsui heidät olemaan kanssaan. Siis aivan ensimmäiseksi kenties keitettiin kahvit nuotiolla, paistettiin kaloja ja juteltiin. Opetuslapset oppivat aluksi Jeesuksesta millainen hän oli ihmisenä. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka hauska seuralainen Jeesus oli, hassutteliko hän ja laskiko leikkiä. Ainakin hän eli todellisuudessa, oli sitä mitä sanoi. Jotain ydintä siinä olemisessa oli, koska miehet jäivät Jeesuksen seuraan vielä silloinkin, kun kalat ja leivät loppuivat, ja nälkä yllätti - kun kaikki sairaat eivät parantuneetkaan, tai kun vaarat uhkasivat.

Olen antanut itselleni luvan olemiseen. Teen yhä kaikenlaista, mutta tekeminen ei määritä minua. Minua määrittää lähinnä se, kuinka arvokkaaksi minut on punnittu luojani taholta. Siitä kannattaa ottaa selvää, koska vain luojamme seurassa voimme olla aidosti vapaita, eikä minkään sitomia. On lupa olla ja elää, tässä ja nyt! Vaikka jouten.

Mirja Keskinen