Kun elämä vyöryttää ja stressi painaa

Katselin kesällä lammella sorsa perheen uiskentelemista. Kuinka sulavasti emo ui lammen päästä päähän poikaset perässään. Ylväästi ja aivan kuin ilman ensimmäistäkään ponnistusta. En tullut silloin ajatelleeksi, kuinka kovasti niiden pienet jalat tekivät työtä näkymättömissä veden pinnan alla koko ajan. Ajattelin niiden elämän olevan kovin helppoa ja uimaankin ne näyttivät oppivan jo heti syntyessään.

Puhutaan "ankka syndroomasta", jolla tarkoitetaan juuri tuota ankka lintujen sulavalta näyttävää uimista, kun samaan aikaan piilossa pinnan alla ne melovat räpylöillään lakkaamatta. Kuinka monen meistä elämä saattaa näyttää aivan täydelliseltä, vaikka itse asiassa teemme työtä hurjasti pysyäksemme pinnalla. Näennäisesti tyynen ja rauhallisen kuoren alla voi pamppailla pelokas sydän. Voi olla tunne, että jos helpotan hetkeksikään, niin elämä luhistuu. Toiset näkevät epätäydellisyyteni, ja minusta paljastuu asioita, joita en halua itsestäni esille tulevan. Tai sitten työ, opiskelu ja lukuisat muut velvoitteet vaan yksinkertaisesti vyöryvät päälle, ja jos hellitän hetkeksikään, niin talous romahtaa tai elämä sortuu.

Meillä on kuitenkin mahdollisuus löytää rauha ulkopuolelta, ja hypätä pois täydellisyyden tavoittelusta. On eräs, joka ei vaatinut minulta yhtään mitään kohdatessani hänet. Ei ensimmäistäkään tekoa, vaan lahjoitti oman rauhansa kiireisen elämäni keskelle. Ainoa asia oli, että halusin tuon rauhan itselleni, ja samalla sain luotettavan ystävän loppu elämäkseni. Jeesus sanoo sanassaan: "Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon". Tästä tuli lempijakeeni raamatussa ja siihen palaan aina kun pelko, tai liian monet velvollisuudet yrittävät saada otteen.

Eikö tuossa olekin enemmän kuin ihminen saattaa toivoa? Tämä maailma tarjoaa kyllä paljon kauniita asioita, mutta kestävää sisäistä lepoa se ei pysty kuitenkaan antamaan. Elämän haasteet eivät poistuneet, mutta saan kohdata ne aivan eri pohjalta. Koin, että epätoivoinen räpiköiminen päättyi ja tilalle tuli sisäinen rauha. Jeesus ei vaadi eikä piiskaa, vaan hyväksyy minut ja epätäydellisen elämäni sellaisenaan. Miksi siis minäkään vaatisin itseltäni enempää.

Mirja Keskinen