Mikä on joulun ydin
En ole koskaan ollut erityisemmin jouluihminen. Ahdistus alkoi jo lapsuudessa, kun sai pelätä joulupukkia. Alakoulun joulujuhlassa jouduin jokaiseen ohjelmanumeroon - ja niitä riitti. Kun yksi oli ohi, piti juosta portaita alakertaan vaihtamaan vaatteita ja hypätä taas uuteen rooliin, enkeliksi, aasiksi, Mariaksi, ja väliin lauluja ja runoja. Jossain välissä olisi pitänyt ehtiä vessassakin käymään. Kun juhla oli ohi, sai sentään hengähtää melko pitkän joululoman ajan. Se oli silloin parasta joulussa - loma.
Aikuisena olen asunut useissa eri maissa, joissa joulu ei ole kummoinenkaan juhla. Huomattavasti merkittävämpi on uusi vuosi, joka jaetaan läheisten kanssa runsaan ruokapöydän ja herkkujen äärellä ja ilotulitteita katsellen. Noina jouluina sentään Sylvian joululaulu soi kotonani ja toi haikean mielen. Riisipuroakin keitin aina kun se oli mahdollista. Ja rusinapulla, se viimeistään toi mieleen läheiset ihmiset kotimaassa sekä laittoi ikävöimään ihan hiukan myös sitä kaikkea hulinaa, jota joulun odotus on tulvillaan meidän maassamme.
Nykyisin valmistelen joulun tuloa vähän enemmän. Ainakin teen joulukortit itse hyvissä ajoin. Samalla ajattelen tervehdyksen saajaa, millainen kortti juuri häntä ilahduttaisi. Muuten en vieläkään itselle koristeita hanki, enkä tee tyypillisiä jouluruokia. Tuntuuko tylsältä? Tapaan sentään läheisiä ihmisiä ja vietän aikaa heidän kanssaan. Siitäkin on joulussa kyse.
Mutta mikähän on tärkeintä joulussa? Vastauksen löytääkseen on lähdettävä evankeliumin matkaan kaukaiseen maahan ja pysähdyttävä karjasuojaan olkien päällä makaavan pienen lapsen luo. Mutta hänhän oli aivan tavallinen vauva, kuin kuka tahansa meistä! Siinäpä se juju juuri onkin. Kun Jumala tuli ihmiseksi, hän tuli aivan tavalliseksi ihmiseksi, yhdeksi meistä. Kun Jeesus teki ihmetekoja tai opetti, ei hän erottautunut millään tavalla muista ihmisistä. Ja kuitenkin jokin hänessä kiinnitti huomion. Se oli hänen suhtautumisensa kaltaisiinsa, köyhiin, sairaisiin ja muihin kaltoin kohdeltuihin. Hän kohtasi ihmisen ihmisenä, antoi arvon arvottomalle. Me ihmiset olemme taitavia lokeroimaan toisiamme. Jeesus ei sitä tee. Hänestä huokuu yhä hyväksyntä ja armollisuus, sillä hän tuli vapahtamaan kansansa, ei erityislaatuisia ihmisiä eikä enkeleitä.
Niin monta toistensa kaltaista joulua lipuu kuin huomaamatta ohitsemme, jos vain katselemme juhlan ulkonaisia kuoria. Kyse on siitä, että meille on syntynyt vapahtaja ja hän on vieläkin löydettävissä. Tai paremminkin niin päin, että hän, joka tuli itse ihmisten luokse, etsii yhä tietä luoksemme, että saisi olla armollinen ja vapahtaa. Siinä se on, joulun ydin.
Mirja Keskinen