Uutta kohti
Uuden vuoden käynnistyessä moni katsahtaa menneeseen ja miettii, menikö kaikki nappiin vai jäikö jokin kaivelemaan. Jos mitään katastrofaalista ei tapahtunut, saa odottaa tulevalta parempaa. Itselläni oli viime vuosi melkoista vuoristorataa. Välillä oli toivo korkealla, että nyt saadaan aikaan jotakin uutta ja kestävää, ja sitten se syöksähti alas, kun elämän realiteetit näyttivät totuuden. Mennyttä ei pysty paikkailemaan, eikä toivo aina jaksa kantaa huomiseen saakka. Miten siis asennoidun tulevaan, kun maailmantilannekaan ei näytä hyvältä?
En millään suostu kyyniseen asenteeseen, joka sanoo: "Ei mitään uutta auringon alla". Kyynisyys on myrkkyä mielenterveydelle. On lupa odottaa uutta, uusia alkuja, vaikka pieniäkin. Toivoa tuo lupaus, että luojamme on koko ajan tekemässä jotakin uutta, vaikka sitä saattaa olla vaikea havaita. Sanassaan hän lupaa: "Katso, minä teen uutta. Nyt se puhkeaa esiin - ettekö huomaa." Nämä eivät ole vain kauniita sanoja, vaan totta siellä, missä niille annetaan tilaa. Totta on se, että maailma ei tullut valmiiksi kerralla. Maailman luomiseen kului aikaa, ja sitä luomistyötä tapahtuu yhä. Pieniä uusia alkuja kasvaa siellä täällä, jos vain katselemme ympärillemme. Pienet uudet ideat ja unelmat - niissä on elämää ja kasvun voimaa. Näille pienille aluille kannattaa antaa arvoa, koska jos ne saavat kasvaa rauhassa taimelle, niin joskus ne vielä synnyttävät hedelmää. Uusien toiveiden täytyy saada oikeaa ravintoa. Eräskin toteaa Raamatun lehdillä: "Kasvaako kaisla siellä, missä ei ole vettä?"
Kun käymme kevättä kohden, jälleen hämmästymme, kuinka valo voittaa pimeyttä. Elämän voima on suuri. Vaikka monet asiat kuihtuvat ja haalistuvat, uutta kasvaa koko ajan tilalle. Katselin kuvia serkkuni siemenistä kasvattamista kukista ja niiden kasvuvaiheita. Serkkuni haluaa seurata läheltä kasvun ihmettä joka vuosi. Lupaan itselleni tänä vuonna olla tarkkaavainen ja kiinnittää huomiota elämässä ja luonnossa uusille alkaville iduille, antaa aikaa ja ravintoa niille. Vaikka kaikki eivät ehtisi taimelle, niin joku niistä vielä työntää esteet tieltään, ja nousee maasta, vaikka kallion halkeamasta. Ja näin ainakin oma mieli pysyy virkeänä ja toivorikkaana.
Eräs tuntematon runoilee:
"Ei mikään kasva ilman vettä, ei ihminen kypsy kyynelittä. Mutta silti odota parasta, äläkä pelkää pahinta, niin saat mitä sydämesi haluaa."
Toivorikasta uutta vuotta!
Mirja Keskinen